Koukussa ensi kuulemalta. Ja katsomalta.
Iloa, menoa, ja kiehtova musiikki.
Itämaisen tanssin esitys oli virkistävä elämys käytyäni muutaman kerran kuntojumpassa toteamassa, ettei jumputijumputi-musiikki innosta minua liikkumaan – ainakaan ilman sytyttävää seuralaista.
Oli syksy 1990. Olimme tulleet perheen voimin Helsingistä entiseen kotikaupunkiini Jyväskylään, muksut ja mies jäivät vanhempieni hoteisiin, ja minä läksin katsastamaan paikallisessa messuhallissa olevaa naistapaamista. Kirjojen selailun ja tuttujen kanssa juttelun jälkeen oli tarjolla kaikkea työpajoista prinsessahierontaan. Päädyin katsomaan itämaisen tanssin esitystä. Iloa, menoa, ja kiehtova musiikki!
Tanssijana oli Kaija Lipiäinen Lahdesta. Menin juttelemaan esityksen jälkeen hänen kanssaan, ja kysyin kuinka kauan hän oli harrastanut. Kaksi vuotta. WAU! Myöhemmin olen todennut, että jotkut vaan on lahjakkaita 🙂
Innokas uusi yhdistys Seitsemän Hunnun Tanssi ry. esitteli toimintaansa tuolla messuilla, ja tarjolla oli esitysten lisäksi mm. näytetunti. Tästä ensimmäisestä tunnistani muistan vain piirissä menon niin, että yritti samalla kiertää lantiotaan. Onnekseni siihen aikaan ei ollut videokameroita joka taskussa, itsensä näkeminen videolla kun ei yleensä lainkaan vastaa sitä ihanaa, euforista olotilaa mikä tanssista voi tulla myös tällaiselle koululiikunnan henkisesti vammauttamalle epäliikkujalle.
Olen myöhemmin tavannut muitakin, joille musiikki on antanut kipinän itämaisen tanssin pariin. Suomen ”ensimmäinen opettaja” Eva Hemming, silloinen steppiopettaja, oli New Yorkissa eräässä tanssikoulussa ollessaan kuullut oven takaa erikoista musiikkia, ja päätynyt Serena Wilsonin oppiin. Espanjalainen Nesma taas oli tarvinnut musiikkia teatteriproduktioon, ja saanut Madridissa jostain arabilähetystöstä Um Kalsoumin levyn.
ensimmäinen itse tehty puku, silkkikangas ja lisukkeet hankittu ensimmäiseltä Kairon matkalta
Siispä tanssitunnille! Tuskin maltoin odottaa uuden harrastuksen alkua, ja selasin vuoden vaihteessa Hesarin ilmoituksia. Elettiinhän vielä painetun sanan valta-aikaa, koteihin internet alkoi hivuttautua vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Parin puhelun (ei ollut vielä sähköpostejakaan) jälkeen päädyin sunnuntaisin oleville tunneille, mikä sopi parhaiten osittaisessa vuorotyössä olevalle pikkulasten äidille. Sirke Seppänen oli aloittanut opettamisen syksyllä, ja nyt hänen uusi alkeisryhmänsä sai mukaansa sinnikkään mutta kankean minäni.
Olkoon mottoni ”ajoittain tunnen itseni kauniiksi vaikka peili muuta väittäisi” (tuntemattoman oppilaan lausahdus 7 hunnun tanssi ry:n n. v.-90 keräämistä harrastajien kommenteista)
Syksyllä matkasin sitten ensimmäistä kertaa Kairoon, mutta siitä myöhemmissä jutuissa.
5 kommenttia
Siirry kommenttilomakkeelle
Lovely photos from a bygone era and joyful present day photo. Looks like you’re loving life.
Thank you, Kathryn! We tend to publish selected photos 🙂
Hieno juttu, että suomeksi on vihdoin tämänkaltainen blogi! 🙂 Toiveena olisi se, että kertoisit itämaisen tanssin historiasta, kulttuurista ja erityisesti lajin historiasta sekä tarinasta Suomessa. Myös vaateniksit olisivat toivottuja, kuten miten sitoa huivi siten, ettei se putoa päältä tunneilla (sinulta olenkin saanut muutaman hyvän niksin). Meikki/kampaus/yleinen kaunistautuminen kuten korut -jutut olisivat todella toivottuja! Myös olisi hauska, että olisi haastatteluja niin vanhoilta konkareilta kuin nuorilta uusilta tekijöiltä 🙂 Ihanaa viikonloppua!
Tekijä
niksinurkka on tulossa, mutta monesta asiasta yritän vaan laittaa myöhemmin linkkejä mielestäni hyville sivuille (minullekin voi antaa vinkkejä 🙂 )
Lajin historiasta ym. kannattaa ainakin alkuun lukea Itämainen tanssi -linkin juttuja
Ritva Suvanto: Olipa kiva lukea juttusi Jyväskylän naisfoorumista. Itse oli mukana sitä järjestelemässä jo silloin muutaman vuoden tanssiin ”höyrähtäneenä” Muistan, että yritimme saada ständillemme silloisen Mattokameli -liikkeen upeaa kamelia (iso ”patsas”), joka seisoi liikkeen oven vieressä itämainen matto selässään. Ensin omistaja lupasi auliisti kamelin käyttöömme mutta kun kuuli, mihin tilaisuuteen se vietäisiin, tokaisi, että ”kamelia ei mihinkään vasemmistonaisten juhliin viedä” Olimme täysin ihmeissään mutta jälkeen päin asiaa naurettiin. Päivä onnistui ilman kameliakin. Tanssiin innostuneita naisia kävi paikalla ja uusia jäseniä saattiin 7ht yhdistykseen